perjantai 9. marraskuuta 2018

Joululahja-vaihto ilmoittautuminen alkanut!


Joulu blogini puolella on alkanut Joululahja-vaihtoon ilmoittautuminen.
Klikkaa kuvaa ja lue lisää! 

Hauskaa viikonloppua!

sunnuntai 12. elokuuta 2018

BabyShower masukakku

Pidimme ystävälle babyshowerit (ensimmäiset jossa ollut). Itse tein sinne kakun ja oli ihanaa viimein päästä tekemään mahakakku. Äidin toive oli mintun vihreä (ei sininen).


Kakun täytteenä mansikkatäyte, jossa lisäksi sitruuna ja lime mehuun liuotetut liivatteet.
Tissi päällystin sokerimassalla ja mahan kermavaahdolla.


Täyte:
600g mansikoita 
6dl vispikermaa
300g tuorejuustoa
1,5dl sokeria
9liivate
tilkka sitruunamehua
tilkka limemehua
tilkka vettä

Soseuta mansikat,lisää sokeri ja soseuta mukaan tuorejuusto. Laita liivatteet likoamaan. 
Vaahdota vispikerma. Kuumenna sitruunamehu+limemehu+vesi.
Sulata liivatteet kuumaan nesteeseen ja lisää mansikka-tuorej. seokseen. 
Nostele joukkoon kermavaahto.
Täytä kakku ja hyydytä kylmässä yön yli.

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Kesäkassi-vaihto 2018

En meinannut ekaksi osallistua tän vuoden kesäkassi-vaihtoon mutta vaihdon järjestäjä Heidi pyysi minua mukaan joten sitten lähdin :D

Parikseni sain Ruiskaunokin, lähetin hänelle kassin ja hän lähetti minulle =)

Ruiskaunokki sai minulta kukkaisen kassin


Tässä kuva kassista pelkästään. Kassiin laitoin magneetti lukon jotta tavarat eivät niin helposti kassista tippuisi.


Kassin kanssa lähetin erivärisiä tuikkuja, Pihla kettukarkkeja, kortin ja Keep Cup-silikonisen Kahvi/tee-mukin.


Itse sain jopa kaksi kassia :O

Isomman kassin esim. rannalle tai kauppaan
Kierrätetyn kirjan KesäViiniä (on lukulistalla, vielä en ole kerennyt aloittaa)
Saariston musta irtotee
Vihreät suklaakuulat
Kortin
Ristipisto- korun jonka voin itse tehdä
Huulirasvan
Veri-appelsiini salmiakkia NAM :P
Palasaippua (joka ikävä kyllä tekee minulle vahvan tuoksun takia migreenia, laitoin eteenpäin sellaiselle kuka kestää)
JA Aivan ihana toisen kassin joka kudottu, sisällä kangasvuori ja ihana bambu/puu kahvat <3

Kiitos Ruiskaunokki ihanasta paketista ja erityisesti tuosta punaisesta upeasta kassista <3

Ihanaa kesän loppua!

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Tyttären 6v synttärit ja Cake Popsit kakun koristeena

Nuorin tytär täytti helmikuun 15päivä 6vuotta ja koska olin saanut jouluna ja viime vuonna pari muottia kakkutikkareihin oli niitä viimein tehtävä.  Tein kakkutikkareita 28kpl ja lapset tykkäsivät kovasti niistä :D Aikuisetkin maistoivat. 


Tavallinen kakkupohja jossa välissä mansikoita, mustikoita ja kermavaahtoa, päällä kermaa ja kahta eriväristä ruusu pursutusta kermasta jota jämäköitetty vaniljakreemijauheella. Kakkutikkarit laitoin juuri ennen kakun laittamista pöytään.

Kakkutikkarit tein mm. iloleipurin muotteihin joissa voi paistaa pallot.

Tein suklaamuffinssien reseptillä josta tykkään.

150g voita
1,5dl sokeria
2 munaa
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2,5rkl kaakaojauhetta
1,5dl ruokakermaa/maitoa
100g maitosuklaata

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää munat yksitelleen välillä vatkaten. Sekoita kuiva-aineet keskenään. Lisää vuorotelleen kerman/maidon kanssa koko ajan vatkaten. Rouhi suklaa pieneksi rouheeksi. Sekoita nuolijalla sekaisin. Laita pursutuspussiin. Voitele cake pops muotit ritilän/pellin päällä ja pursuta puoli pallo "täyteen", laita toinen puoli päälle. Paista 200asteessa n.15-18min kunnes tikulla kokeiltuna (reiästä joka päällimäisessä muotin osassa) ei taikinaa jää tikkuun. Ota pois uunista ja anna hetki jäähtyä. Poista päällimmäinen muotin osa. Ja anna jäähtyä kunnolla. Poista pallot muoteista, Säilytä kylmässä ennen kuorrutusta, ehkä vähän jopa pakkasessa.

Kuorrutukseen 
200g maitoksuklaata
200g valkosuklaata
strösseleitä

Sulata maitosuklaa/valkosuklaa (tee toisesta ensin ja sulata sitten vasta toinen suklaa) vesihauteessa. Kasta kakkutikkari tikku suklaaseen 1cm ja työnnä  kakkutikkari palloon. Anna jähmettyä tikkujen suklaan jääkaapisssa/pakkasessa hetki. Kasta pallot suklaaseen (voit auttaa lusikalla suklaata koko pallolle). Valuta ylimääräistä pois. Anna suklaan hieman "kovettua" ehkä minuutin ja lisää sitten strösselit. 
Säilytä jääkaapissa.



Hääkakku, hääkortti

Nykyään tulee aika vähän laitettua juttuja tänne blogiin mut nyt tän vuoden puolella tehnyt sellaisia juttuja jotka haluan tänne muistiin. (Polttarikakusta täytyy toinen päivä vielä tehdä postaus). 

Veljeni meni helmikuun alussa naimisiin ja sain kunnian tehdä hääkakut (5kpl). Ainoa oli että yksin kertaista, valkoinen ja hopea. Kälyn veli ehdotti yhdeksi täytteeksi valkosuklaata, kun on hänen siskon lempparia.

Täytteiksi sitten valikoitui valkosuklaa ja mansikka. Ohjeet kinuskikissalta. Ohjeet yhsinkertaisina, tein 5 kertaisina.

Valkosuklaatäyte (yhteen kakun väliin tulee ohjeella)

 2dl vispikermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
130g valkosuklaata
+1,5 liivatetta ja tilkka vettä

Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Notkista tuorejuusto ja lisää suklaa vatkaten joukkoon. Nostele joukkoon kermavaahto. Sulata liivatteet kuumaan veteen ja lisää ohuena nauhana. Laita kakku väliin ja hyydytä väh. 4h mielellään yön yli.

Mansikkatäyte (yhteen kakun  väliin tulee ohjeella)

reilu 200g mansikoita (pakaste tai tuoreita)
2dl vispikermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
0,5dl sokeria
3 liivatetta + tilkka vettä

Soseuta mansikat. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma. Notkista tuorejuusto ja lisää joukkoon mansikkasose ja sokeri. Kiehauta tilkka vettä ja sulata liivatteet siihen. Lisää mansikkaseokseen. Nostele kermavaahto. Laitan kakku pohjan päälle ja anna hyytyä väh.4h, mielellään yön yli.

Itse kostutin kakkuja pelkällä vedellä vain vähän. 

Kakut saivat kehuja mausta ja ulkonäöstä. Veljenikin sanoi että parasta kakkua mitä olen tehnyt. <3


Kakkujen päälle pursutin ruusuja kermasta jota jämäköitin vaniljakreemijauheella. Yhden kakun päälle meni  kermaa ehkä 7dl johon n.1,5 rkl vaniljakreemijauhetta + sokeria 7tl. 


Koristeet tein reilu viikko ennen häitä. Sokerimassaa harmaata ja valkoista (harmaaseen lisäsin kiiltoa ja hopean hohdetta hopeisella tomuvärillä), timantin tilasin netistä ja se on syötävä (liimasin sokerikuorrutteella), lisäksi sokeripitsiä (hopeista). Tosi tyytyväinen olen näihin koristeisiin =)


Onnea Rakas Veli ja Käly <3



Lisäksi askartelin hää onnittelu kortin itse. Kaluspaidan saa vedettyä pois ja sieltä paljastui onnittelut.

maanantai 4. joulukuuta 2017

Suklaatalo itsenäisyyspäiväksi

Nami-hiiri laittoi kisan pystyyn SLY40-ringin nimissä meille. Tehkää suklaatalo.

Tässä Minun isompi suklaataloa (jota mietin muutaman päivän ja tälläinen tuli). Ensin meinasin pienemmän mut iso tuli :D katon osina suklaalevyt :D Käytin hakattu hasselpähkinä suklaalevyjä sekä kattoina on oreo- murulla maustettut suklaalevyt. "Liimana" maitosuklaata ja koristelussa valkosuklaata. Löysi sisälle myös pieni led-kynttiläkin. Koristelut lumista ja Suomi100-teemaan valkoista ja sinistä (paitsi lumiukon hattu ja karkkikepit)







Tässä kahdelle nuorimmalle pieni suklaatalo jonka ehkä jo huomenna tuhoavat :D

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Joululahja-vaihto!


Joulu blogissani laitoin ilmoittautumisen Joululahja-vaihtoon, kaikki joulun mieliset mukaan ja saa mainostaa <3

Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan lisää.

tiistai 17. lokakuuta 2017

SLY40 Feta-kurpitsansiemenleipä

Sain lokakuun SLY40 paketista reseptin ja aurinkokuivatun tomaatin suikaleita. Kotoa puuttui vain feta ja senkin olin jo ostanut ajoissa mutta selkä kivut ja sairaslomat ovat rajoittaneet tekemisiä. Tällä viikolla on lapsilla syysloma ja itsellä sairaslomaa taas (huomenna ke lääkäriin taas ja katsotaan mitä mieltä jatkuuko lepo, kivut ovat aika hyvin poissa mutta selkä ei kestä vielä oikein rasitusta, pitempää seisomista ja touhuamista kun alkaa meneen jökkiin, kipua on syvemmällä jos painelee ja rasittaa :/ ) Onhan tässä jo kolme viikkoa sairaslomalla oltu putkeen, vaikka selkä on kipuillut jo elokuussa. Ja ennen tätä sairasloma putkea oireili hieronnan jälkeen kolme viikkoa ennen pitkää sairaslomaa, on testailtu ja eri lääkkeitä kokeiltu, kolme viikkoa tulehduskipu lääkkeitä syöty.

Su tein iltapalaksi paketista leipää.


Lisäsin ohjeeseen jauhoja kun oli vaikeaa saada muotoiltua leipää mutta en silti tehnyt yhtä "jämäkkää" taikinaa kuin normaalisti koska kohotukseen leivinjauhetta käytettiin.  Lisäsin ehkä 2dl vehnäjauhoja. Leivästä tuli mieleen teeleivät/rieskat. Parasta varmasti juuri leivottuna ja leipä menikin heti iltapalaksi lasten kanssa. Ähky ihan tuli :D


tiistai 10. lokakuuta 2017

SLY40 lokakuun paketti ja omenamuffinssit

Mihin aika kuluukaan, SLY-paketin sain jo torstaina mutta en ole jaksanut sitä blogiin postata. Anteeksi. Sairaslomalla ollut jo kohta kaksi viikkoa selän takia joka elokuusta asti vaivannut jollain muotoa. Kotona alkaa pää hajoamaan kun ei ihmeitä pysty tekemään kun selkä ärtyy ja sit kun tekee vähän sen taas tuntee. Oireita on monenlaisia kivun lisäksi ja kivun paikkakin vaihtelee (käden kipuilua/puutumista, jalkojen väsymistä ja voimattomuutta, pakaroiden kipuilua, pääkallon taka osan jumia, kuumoitusta ja kipuilua selässä jonka paikka vaihtelee)...

Vähä sokerinen ja vähä hiilihydraattinen dieettikin mennyt plörinäksi selän takia, kun ei kertakaikkisesti ole jaksanut pitää kuria ja herkuista saanut voimaa jaksaa kipujen kanssa :(

Huomenna lääkäri taas ja työfyssari. Saa nähdä jatkuuko sairasloma vai pitääkö to yrittää töihin. Ens viikko kuitenkin olisi syyslomaa tai lomautus/sairasloma.

Pakettiin...


Ihana kurpitsakortti <3


Ruokakidesokeria (tätä välillä käytän)
Maissitärkkelystä 
Paseerattua tomaattia (usein teen jauhelihakastikkeen)
Fariinisokeria 
Pesto Arabbiatta (pitää kokeilla kun ei ole lapset syömässä)
Aurinko kuivattuja tomaatteja viipaloituna (leipäohjeeseen, kunhan jaksan kokeilen)
Paprika jauhetta (tätä kuluu ruoanlaitossa)
Tummaa suklaata (jotain hyvää leivon)
Oranssi kynttilä (pitää polttaa kunhan halloween lähempänä)


Lidl:n Liedellä lehti
Yhteishyvän Ruoka-lehti
Pirkka lehdestä repäisty sivu
Täytetyt myskikurpitsat- ohje
Feta-kurpitsansiemenleipä (jos ens viikolla jaksais kokeilla, aineet jo löytyy)
Vaniljainen kurpitsahillo

Ja Ihania paketteja on minulle lähetellyt Minttu Mintun Makuun -blogista, Kiitos Minttu ja ihanaa syksyn jatkoa <3


Omena reseptejä yrittänyt pikku hiljaa kokeilla ja tänään kokeilin Kermaruusun omenamuffinsseja joihin käytin lokakuun sly-paketista fariinisokeria.


Omenamuffinssit

125g voita
1 dl sokeria
3 rkl fariinisokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
½ tl soodaa
1 tl jauhettua kardemummaa
1 dl jogurttia (esim. maustamatonta tai vaniljaa)

Täyte
3 omenaa
1 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia

Muruseos
75g voita
½ dl fariinisokeria
2 dl kaurahiutaleita
2 rkl vehnäjauhoja

Aloita muruseoksesta. Sekoita keskenään huoneenlämpöinen voi ja muut muruseoksen aineet.

Pieni omenat kuutioiksi ja sekoita niihin fariinisokeri ja kaneli.

Vaahdota voi ja sokerit. Lisää kananmunat hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan jogurtin kanssa. Jaa taikina 12 isoon muffinssivuokaan. 
Painele taikinan pinnalle omenakuutioita ja lopuksi levitä päälle muruseosta.

Paista 175 asteessa n. 20 min. 


Niin pehmeitä ja hyviä :P

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

SLY40 syyskuu ja kokeiluja

Sain herkullisia reseptejä syyskuun paketista tällä viikolla ja ekaksi pääsi kokeiluun Kinuski-kauraruudut ja juustosarvet.


Kinuski-Kauraruudut


Pohja:
200g pehmeää voita
110g vaaleaa fariinisokeria (käytin paketista tullutta normaalia)
190g vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl vaniljauutetta (laitoin vaniljasokeria)
Kinuskitäyte:
125g voita
80ml vaaleaa maissisiirappia (en löytänyt kaupasta joten käytin tavallista vaaleaa siirappia)
3rkl ruokosokerisiirappia
310ml makeutettua maitotiivistettä (paketista ja käytin koko purkin, ohjeessa oli suluissa koko purkki)

Kuorrutus:
135g kaurahiutaleita
70g kookoshiutaleita (paketista tullutta käytin)
170g vaaleaa fariinisokeria (käytin tavallista, paketista saatua)
90g sulatettua voita

Kuumenna uuni 180asteeseen. Vuora 23X33cm:n vuoka leivinpaperilla ja voitele se (unohdin voidella). Vatkaa pohjan voi ja fariinisokeri kuohkeaksi. Siivilöi joukkoonvehnäjauhot ja leivinjauhe ja lisää vaniljauute/vaniljasokeria, Sekoita hyvin. Painele taikina vuokaan ja paista 20min, kunnes on kullanruskea.
Valmista täyte. Laita kaikki aineet kattilaan ja kuumenna sekoitellen, kunnes seos on paksua ja kullanruskeaa. Valmista kuorrutus sekoittamalla kaikki kuorrutuksen ainekset yhteen. Levitä kinuski paistetun pohjan päälle ja ripottele sen päälle kaurakuorrutus, Paista 25min, kunnes päällinen on kullanruskea. Anna jäähtyä ennen leikkaamista paloiksi.


Tässä näkyy hyvin tuo kinuskiraita pohjan ja kuorrutuksen välissä :P
Tuli tosi hyvää, mutta on aika makeaa joten ei voi isoa palaa syödä :D


Juustosarvet 12kpl

Taikina:
2dl emmentaljuustoraastetta
4dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
½tl suolaa
200g kermaviiliä
½dl ruokaöljyä

Täyte:
1½dl emmantaljuustoraastetta

Voiteluun:
1 muna

Pinnalle:
Unikonsiemeniä/kuminansiemeniä/yms

Sekoita juustoraastw, vehnöjauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää kermaviili ja öljy. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Kauli taikina jauhoja apuna käyttäen pyöreäksi levyksi. Leikkaa taikinapyörällä levu kolmion muotoisiksi lohkoiksi. Laita juustoraastetta jokaisen lohkon leveämpään päähän. Rullaa sarviksi. Nosta pellille leivinpaperin päälle. Voitele munalle ja ripittele pinnalle siemeniä (itse laitoin paketista tulleita unikonsiemeniä ja mustia seesaminsiemeniä). Paista 200asteessa n.15min, kunnes sarvet ovat saaneet kauniin värin.

Näistä tuli hyvin ja nöihin sopisi kinkku lisäksi sisälle :P Tein ohjeen kolminkertaisena ja osa meni pakkaseen =)